Joko teitä on kuultu?

Siitä uhkaa tulla pakollista. Monet ovat sanoneet jo ehdottomasti ei. Osa on lämmennyt ajatukselle. Toisaalla suunnitellaan syvempää yhteistyötä. Keskustelun aiheina ovat tietysti kuntaliitokset. Kai teidän nuorisovaltuustonne on saanut ilmaista mielipiteensä mahdollisista liitoksista?

Suurina kuntaliitosalueina mainittakoon Jyväskylän, Tampereen, Kuopion, Joensuun, Oulun, Helsingin, Vaasan, Lahden ja Turun seudut. Näillä alueilla suunnitellaan monen ympäryskunnan liittämistä yhteen suurempaan keskuskuntaan. Kuntaliitoksilla tavoitellaan parempaa kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin. 

Liitosten vaikutukset näyttäytyvät kuitenkin useimmin vasta vuosien päästä. Juuri siksi meidät nuoret tulisi ottaa mukaan päätöksentekoon, sillä todelliset vaikutukset kohdistuvat juuri meihin. Mikäli kansanäänestys kuntaliitoksista toteutetaan, jättää sekin alle 18-vuotiaat päätöksenteon ulkopuolelle. Siksi meidän on puolustettava oikeuksiamme vaikuttaa, sillä tämä jos mikä on nuoria koskettava asia.  

Meidän kaikkien on tuotava aktiivisesti oma mielipiteemme esille – kukaan päättäjä ei varmasti tule sitä meiltä kotoa kysymään. Siispä vetoan teihin nuvalaiset: osallistukaa kuntienne keskustelutilaisuuksiin, tuokaa nuorten ääni esille mielipidekirjoituksin ja painostakaa päättäjiä ottamaan teidätkin mukaan.  Näyttäkää, että nuorilla on mielipiteitä ja paljon sanottavaa! 

Toivon myös, että mikäli kuntaliitokset aiheuttavat nuorisovaltuustojen yhteenliittymiä, niistä selvitään hyvällä pelisilmällä. Osaatte ottaa huomioon kaikkien liitoskuntien nuoret ja kokoontua yhdessä pohtimaan kuinka uusi ja uljaampi nuorisovaltuusto kunnassanne toimii. Liittomme haluaa panostaa erityisesti liitostilanteissa olevien nuorisovaltuustojen auttamiseen. 


Sonja Julkunen
varapuheenjohtaja
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry.

Kirjoittaja on Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton varapuheenjohtaja, josta tulee isona nuoret huomioonottava kunnanjohtaja.