Älä vaivu kesähorrokseen, vietetään nuvakesä

Lapset leikkivät pihalla, ulkona on hellettä ja kaverit kutsuu kesäreissuun. Tuttu tunne? Vai onko kesäsi jäätelöä, Netflixiä yömyöhään ja kesätöitä? Koko vuoden kohokohta, kesä, on viimein ehtinyt Suomeen saakka, ja meillä jokaisella on omanlaisemme kesäsuunnitelmat. Itselleni ja varmasti myös monelle muulle on tärkeää kesäloman kiireettömyys ja arkisen ankeuden unohtaminen. Kesä ei kuitenkaan tarkoita yli kahden kuukauden horrosta nuorisovaltuustoille ja muille luottamustehtäville. Apua, voiko kesästä nauttia tehden samalla hommia?

Takanamme on historiallinen nuorisovaltuustokevät: nuorisovaltuustot kirjattiin kuntalakiin, eduskuntavaalit näkyivät kaikkialla ja muutoinkin upeaa sekä laadukasta toimintaa järjestettiin eri puolilla Suomea. Kiitos sinulle omasta panoksestasi nuorisovaltuustokentällä! Olet ehdottomasti ansainnut pienen kesäloman, mutta älä kuitenkaan vaivu nuvahorrokseen, vaan ota elämäsi kesästä kaikki irti – myös nuorisovaltuuston osalta!

Kesä on hyvää aikaa erilaiseen tekemiseen, jota ei aina muiden kiireiden keskellä ehdi tai jaksa. Katso seuraavat vinkit ja pidä kesäkivaa nuorisovaltuuston ja vaikuttamisen parissa!

Kesävinkit nuorisovaltuustoille

  • menkää koko porukalla piknikille, kirkkovenesoutelulle tai tehkää muuta hauskaa, olette sen ansainneet!
  • järjestäkää yhteistapaaminen lähialueen nuvan tai nuvien kanssa joko virallisissa tai epävirallisissa merkeissä – järjestäkää vaikka leffailta
  • aloittakaa jo kevyesti ensi syksyn ja vuoden suunnittelu: pitäkää toiminnallinen ja hauska suunnittelupäivä
  • siivotkaa nuvan kaappi, toimisto tms. yhdessä ja miettikää, miten saatte tärkeän tiedon säilytettyä ja siirrettyä seuraaville nuvalaisille
  • ottakaa virkamiehiltä selvää valmistelussa olevista asioista ja valmistautukaa syksyy
  • suunnitelkaa kaikessa rauhassa huikea spektaakkeli syksyn avaukseksi – tavoitteena, että jokainen kuntalainen tuntee sen jälkeen nuorisovaltuuston!

Kesävinkit nuorille vaikuttajille

  • kesällä myös päättäjillä on vähemmän kiireitä, kutsu siis poliitikko kahville ja lobbaa
  • etenkin pienillä lehdillä saattaa olla pulaa uutisista, joten anna juttuvinkki nuorisovaltuustosta tai kirjoita puhutteleva mielipidekirjoitus
  • käy kotona olevat paperikasat ja tietokoneen syöverit läpi sekä pohdi, mitä materiaaleja kannattaa laittaa itselle tai nuvalle talteen
  • tapaa nuvaperhettä ja käy maailmanparannuskeskusteluja: skypetä, matkusta ja käy yökylässä
  • päivitä kalenteria syksyn osalta: missä haluat olla ja milloin? Merkkaa mm. Nuva ry:n ja piirin tapahtumat kalenteriin ja ole paikalla!
  • suuntaa SuomiAreenalle tai oman alueesi kesäfestareille ja –tapahtumiin sekä tutustu siellä muihin vaikuttajiin

Näiden vinkkien myötä liittohallitus toivottaa hyvää nuvakesää 2015!

Kimi Uosukainen,
varapuheenjohtaja