Hyvinkään ABC -jälkitunnelmointia

Pari viikkoa sitten kokoonnuttiin 170 nuorisovaltuutetun kanssa Hyvinkäälle viikonlopuksi kouluttautumaan ja viettämään aikaa yhdessä. Itsellä oli edessä ensimmäiset Aktiivipäivät järjestäjän roolissa. Tapahtumaan liittyviä järjestelyjä oli hoidettu koko alkuvuoden ajan, ja olinkin hyvin innoissani h-hetken lähetessä.

Paikan päälle saavuttiin hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua. Aika vierähti nopeasti kun tavattiin koulun edustajien kanssa, laitettiin koulu kuntoon ja kasattiin infopiste. Hetken ehti myös hengähtää ennen pian alkavaa härdelliä.

Sitten päästiinkin jo sukeltamaan järjestäjän tulikasteeseen, ilmoittautumiseen. Jonossa liuta innokkaita nuvalaisia ja samalla yritin täyttää exceliä niin nopeasti kuin mahdollista. Välillä piti käydä salissa valmistelemassa Vaikute.netin julkkareita. Kellon lähestyessä aikataulun mukaista aloitusaikaa stressikäyrät alkoivat olla aika korkealla, kun piti juosta paikasta toiseen kello tikittäen.

Tapahtuma saatiin kuin saatiinkin käyntiin julkkareilla, ja pahin stressi väistyi. Pikkuhiljaa ohjelma jatkui eteenpäin Pekka Haaviston puheella ja Kimin infopläjäyksellä. Fiilis oli koko ajan jotenkin epätodellinen. Siellä olin edessä ottamassa kuvia Nuva ry:n Snapchatiin ja viime Aktiiveilla olin istunut muiden osallistujien joukossa yleisössä. Koulutusvastaavana ja täten tapahtumasta vastaavana olin koko ajan tietyllä tapaa huolissani siitä, mitä tapahtuu ja mikä fiilis ihmisillä oli.

Pitkä ja intensiivinen päivä jatkui yövalvonnalla, josta suoriuduttiin kunnialla. Lauantaina oli paljon ohjelmaa, koulutusta, kokousta, järjestelyjä. Itse en ainakaan osallistujana ikinä huomannut, että järjestäjillä on välillä kauhea kiire ja muutama tilanne päällä. Oli kuitenkin ihanaa huomata, että tapahtumassa vallitsi iloinen yleisfiilis ja porukka viihtyi. Illalla/yöllä ehdin onneksi enemmän juttelemaan ihmisten kanssa.

Yhtäkkiä oltiinkin jo sunnuntaissa ja lähdön aika koitti. Haikein mielin sanottiin heipat osallistujille. Haluan kiittää jokaista osallistujaa, teitte tapahtumasta ihanan! Nautin joka hetkestä, ja tuntui, että kaikki tehty työ oli sen arvoista. Nuvaperhe on kultaa ja toivon, että jokainen uusi pääsi kokemaan olevansa osa tätä ainutlaatuista yhteisöä. Nöyrimmät kiitokset myös Hyvinkään nuvalle, olitte korvaamaton apu. Itse opin yhtä sun toista Aktiivien järjestämisestä ja lupaan, että Aktiivit palaavat syksyllä entistä ehompana, kun muutama käytännön asia tuli opittua kantapään kautta.

Toivottavasti nähdään myös tulevaisuudessa liiton tapahtumissa!

 

Ps. Te, jotka osallistuitte mun koulutukseen tapahtuman järjestämisestä, allekirjoittanut ottaa mielellään palautetta koulutuksen toteutustavasta jne. Nakkaahan mailia tai viestiä :)

 

 

Jenna Lehtinen

Koulutusvastaava

jenna.lehtinen@nuva.fi