Kirjaudu
5. syyskuuta 2010
Hae
Liitto
Liity jäseneksi
Organisaatio
Historia
Asiakirjat
Toimintaa
Huipputapaaminen
Aktiivipäivät
VAAKA
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Galleria
Edustajisto
Info Edustajistosta
Edustajat
Extranet
Piirit
Info piireistä
Väli-Suomen piiri
Uusimaan piiri
Kaakkois-Suomen piiri
Savo-Karjalan piiri
Hämeen piiri
Oulun piiri
Varsinais-Suomen piiri
Lapin piiri
Yhteystiedot
Toimisto
Hallitus
Yhteydenottolomake
Nuorisovaltuustot
Uutiset
Suomen Nuorisovaltuustojen Liittto – Nuva ry: 16-vuotiaat äänestämään jo vuonna 2012
14.06.2010
.
Oikeusministeriön äänestysikärajan laskua selvittänyt työryhmä kaavailee mietinnössään, että äänestysiän alentamista 16 ikävuoteen voitaisiin kokeilla vuoden 2016 kuntavaaleissa. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry. vaatii, että äänestysikärajan alentamista kokeillaan jo vuoden 2012 kuntavaaleissa.
- Äänestysikärajan laskeminen on konkreettinen teko nuorten osallisuuden edistämiseksi. Nyt tarvitaan poliittisia päätöksiä, jotta nuorille voidaan taata mahdollisuus vaikuttaa jo nuoremalla iällä oman kuntansa asioihin, painottaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry:n puheenjohtaja Anna Mellin.
Äänestysikärajan laskemisesta on hyviä kokemuksia esimerkiksi Itävallassa ja Saksassa. Itävalassa 16-17-vuotiaat äänestävät ahkerasti. Oikeusministeriön työryhmän mietinnön mukaan Suomessa äänioikeusiän alentamisella saattaa olla pitkällä aikavälillä äänestysaktiivisuutta parantava vaikutus.
- Nuoria ei saa syrjiä. 16-vuotias maksaa veroja, on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan ja käyttää kotikuntansa palveluita, mutta ei ole oikeutettu äänestämään siitä, millaista politiikkaa kunnassa pitäisi harjoittaa. Tässä on selvä ristiriita, Mellin sanoo.
- Kuntavaalit ovat nuorille läheisimmät vaalit. 16-vuotias elää useimmiten vielä vanhempiensa luona, joten kosketuspinta oman kunnan asioihin on täysin erilainen kuin ehkä 18-vuotiaalla, joka on jo ehtinyt muuttaa kotikunnastaan pois, Mellin toteaa.
Tänä syksyllä järjestettävissä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa 16-vuotiaat saavat äänestää ensimmäisen kerran.
- Kirkon osoittamaa ennakkoluulotonta asennetta nuorten äänestyskypsyyttä ja tietotaitoja kohtaan soisi myös näkevän poliittisilla toimijoilla kun pohditaan, pitäisikö nuorten saada äänestää jo seuraavissa kuntavaaleissa, Mellin sanoo.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Anna Mellin, 040 539 0345
pääsihteeri Jenni Similä, 044 7777 050
Return
Uutisotsikot
20.08.
Allianssi hakee nuoria osallistujia Kansalliseen Nuorisokonventtiin 16.–18.10.2010
12.08.
YK:n kansainvälinen nuorten vuosi alkaa - osallistu kilpailuun!
11.08.
Lanuke-kiertue jatkuu, seuraavana vuorossa Kouvola, Ylivieska ja Rovaniemi
10.08.
Kysely syrjinnästä lapsille ja nuorille - vastausaikaa elokuun loppuun
04.07.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry: Äänestysikärajan alentaminen hyvä keino aktivoida yhteiskuntatietoisia suomalaisnuoria
29.06.
Kansainvälisen vertailun mukaan suomalaisnuoret tietävät politiikasta, mutta eivät kiinnostu siitä
22.06.
Toimisto lomailee 25.6.-25.7.2010
14.06.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liittto – Nuva ry: 16-vuotiaat äänestämään jo vuonna 2012
09.06.
Jussi Mäkinen valittu Nuva ry:n piirisihteeriksi
08.06.
Työryhmä: Äänestysikärajan alentaminen voisi lisätä nuorten painoarvoa ja osaltaan innostaa nuoria osallistumaan
31.05.
Varsinais-Suomen piiri on perustettu
29.05.
Nuva ry. hakee piirisihteeriä
24.05.
Nuorisovaltuustoja ohjaavien aikuisten tulee tuntea nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö
24.05.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton ja Allianssi ry:n koulutuskiertue starttaa Tampereella 7.6.
20.05.
Lapsiasiavaltuutettu kokoaa neuvonantajaryhmää keskisuomalaisista nuorista
19.05.
Varsinais-Suomen piirin perustamiskokous Turussa 29.5.
04.05.
Nuorten Metropoli - kaupunkien johto tentissä
19.04.
Haku Vaikuttamisen Akatemia VAAKAAn on alkanut!
17.04.
Väli-Suomen piiri on perustettu!
12.04.
Oulun piiri perustettu!
<
1
2
3
>
Blogi
31.08.
Uudistuneet tuulet ja tekemisen meininki
22.08.
Kesän mittainen kasvu
17.08.
Syksyn sävel
12.08.
VAAKA - Rakkautta, rajoja ja rakentavaa palautetta
10.08.
VAAKA: Lauantai - Bileet! Omnomnomnom...
07.08.
VAAKA: Perjantai - Kiinnostuskiikarit naamalle ja lukemaan, ilman ei jaksa!
06.08.
VAAKA: Torstai - "Miehille ihmisoikeudet!"
05.08.
VAAKA: Keskiviikko - ensimmäisen kerran päivä
<
1
2
3
4
>
Kalenteri
<<
syyskuu 2010
>>
ma
ti
ke
to
pe
la
su
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Sanapilvi
(kaikki)
2009
2010
4H
aaltonen
aate
Akatemia
aktiivipäivät
allianssi
aloitekanava
asiasanat
blogi
demokratiakasvatus
edustajisto
eu
fss
grekula
haaksiala
hallitus
heiskanen
helsinki
Hietanen
huipputapaaminen
häkämies
ilmastonmuutos
internet
jarvisalo
joulu
jyväskylä
järjestösihteeri
järjestöt
Järvisalo
jäseneksi
kajaani
kannanotto
kansalaisaktivismi
kela
kiertue
kilpailu
Kirjoita
kokoomusnuoret
korpinen
Koskentausta
koulu
kouluturvallisuus
koulutus
koulutustapahtuma
kunta
kuusama
kv
kysely
lama
lanuke
lapset
lapsi
lapsiasiavaltuutettu
lapsilisä
liittohallitus
liittokokous
linden
mellin
mäkinen
nettisivut
nuoret
nuorgam
nuorisodelegaatti
nuorisokahvila
nuorisokonventti
nuorisolaki
nuorisopolitiikka
nuorisovaltuusto
nuorisovaltuustot
nuorisovaltuustotoiminnan
nuortenakatemia
nuva
opas
opetusministeriö
opintotuki
opm
osku
otakantaafi
pakkoruotsi
palkinnot
peruskoulu
pieksämäki
pietilä
piirijärjestö
piirijärjestöt
piirisihteeri
piirit
piiritoiminta
pisto
politiikka
poltiikka
ponsiinteractive
puheenjohtaja
puoluepolitiikka
pääsihteeri
päätöksenteko
pöllänen
rasanen
raunio
risikko
räsänen
sakki
samok
sanapilveen
sarkomaa
seinäjoki
seksuaalirikos
similä
sll
spr
stm
Svärd
syl
syrjintä
syrjäytyminen
tahlo
tapahtuma
tapahtumat
tem
tietämys
titteli
toimintasuunnitelma
toimisto
tourunen
tulevat
tupakkapolitiikka
turku
työntekijät
Työtänuorille2010
unkuri
vaaka
vaikute
Vaikuttamisen
wallin
valtikka
valtikkafi
VarsinaisSuomi
vasemmistonuoret
vino
virkkunen
yk
ystävyys
äänestysikäraja
äänestäminen
Liitto
Liity jäseneksi
Organisaatio
Historia
Asiakirjat
Liitto
Liity jäseneksi
Organisaatio
Historia
Asiakirjat
Toiminta
Huipputapaaminen
Aktiivipäivät
VAAKA
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Toiminta
Huipputapaaminen
Aktiivipäivät
VAAKA
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Edustajisto
Info Edustajistosta
Edustajat
Extranet
Edustajisto
Info Edustajistosta
Edustajat
Extranet
Piirit
Info piireistä
Piirit
Info piireistä