Liitolla uusi nimi: Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n nimi on muuttunut: yhdistyksen uusi nimi on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. Päätöksen nimenmuutoksesta teki liiton 18. liittokokous, joka järjestettiin Tampereella 20.22.11.2015. Samassa kokouksessa liitolle hyväksyttiin ruotsinkielinen nimi, Finlands Ungdomsfullmäktiges Förbund ry.

“Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto jatkaa ruotsinkielisen toimintansa kehittämistä ja haluaa aktiivisesti tarjota palveluitaan ja tukeaan myös kaksikielisille nuorisovaltuustoille sekä niiden jäsenille”, liiton puheenjohtaja Kimi Uosukainen kertoo. Kansainvälisissä yhteyksissä liitolla on myös mahdollisuus käyttää englanninkielistä nimeä The Union of Local Youth Councils in Finland.   

Nimenmuutoksen yhteydessä liiton sääntöjä uudistettiin. Suurin muutos sääntöihin koski niihin muotoiltua liiton toiminnan tarkoitusta, jota päätettiin liittokokouksessa terävöittää. Nyt voimassa olevan sääntökirjauksen mukaan Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. on nuorisovaltuustojen ja muiden paikallisten nuorisovaltuustoihin rinnastettavien nuorten vaikuttajaryhmien edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestö.

“Liiton tehtävän nykyistä ytimekkäämpi muotoilu korostaa kuntalakiin kirjaamisen nuorisovaltuustoille tuomaa asemaa ja liiton vahvistunutta roolia nuvien edunvalvojana ja palveluiden tuottajana”, puheenjohtaja Uosukainen summaa sääntömuutoksen tuomia muutoksia.

 

Lisätietoja:

Kimi Uosukainen, puheenjohtaja, +358 44 777 0561, kimi.uosukainen(at)nuva.fi

Verna Castrén, pääsihteeri, +358 44 331 1194, verna.castren(at)nuva.fi