Nuorisovaltuutetut kertovat näkemyksistään tulevaisuuden kunnista ja maakunnista

Valtiovarainministeriön ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n järjestämä huipputapaaminen kokoaa 20. toukokuuta Helsinkiin suuren joukon kuntien nuorisovaltuustojen edustajia. Tapahtuman tavoitteena on koota nuorten näkemyksiä siitä, millaisiksi tulevat maakunnat ja kunnat muodostuvat.

Tapahtuman avaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen. Tilaisuuteen osallistuu noin 180 henkilöä 120:stä nuorisovaltuustosta eri puolilta Suomea.

Huippu-tapaamisen aikana nuoret kokoontuvat työpajoihin, joissa he miettivät tulevaisuuden kuntaa, maakuntauudistusta ja demokratiaa. Työpajojen ja koko tilaisuuden tuloksia hyödynnetään hallituksen reformien jatkovalmistelussa.

- Toivomme, että huipputapaamisen myötä nuorten ääni tulee kuulluksi tulevaisuuden kunnassa ja sen valmistelussa. Nuorten osallisuuden ja kuulemisen on vahvistuttava kunnissa, joiden tulevaisuuden tehtävistä valtaosa tulee olemaan lasten ja nuorten palveluja. Tarvitsemme ennakkoluulotonta visiointia, johon nuoret on otettava mukaan niin valtakunnallisesti kuin paikallisella tasolla. Huipputapaamisen kaltaisille valtakunnallisille vaikutusmahdollisuuksille on tarvetta jatkossakin paikallisten osallistumismuotojen tueksi, sanoi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Tulevaisuuden demokratiasta maakunnissa kertoo ministeri Lauri Tarasti ja tulevaisuuden kunnasta alustaa ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä.  Iltapäivän paneelikeskustelussa ovat mukana kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Sanna Marin, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n puheenjohtaja Kimi Uosukainen, talouspolitiikan koordinaattori Sami Yläoutinen valtiovarainministeriöstä sekä hallitusneuvos Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Huipputapaamisen päättää perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.

Tilaisuuden esitykset julkaistaan Tulevaisuuden kunta -reformin sivuilla osoitteessa: vm.fi/tulevaisuuden-kunta. Maakuntauudistukseen voi tutustua osoitteessa: www.alueuudistus.fi. Twitterissä keskusteluun voi osallistua tunnuksilla #kunta2030 ja #huippis2016. 

Lisätietoja: 

Ministeri Vehviläisen erityisavustaja Tuomas Vanhanen, puh. 02955 30216

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n puheenjohtaja Kimi Uosukainen, puh. 044 7770561

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n pääsihteeri Verna Castrén, puh. 044 3311194

Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30042

Neuvotteleva virkamies Katja Palonen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30322