Nuoret vaikuttajat valtaavan Kuntatalon – nuorisovaltuutettujen liittokokous Helsingissä

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n liittokokous järjestetään Helsingin Kuntatalolla 24.–26. marraskuuta.  Liittokokous on Liiton tärkein tapahtuma, johon kokoontuu noin 170 nuorta ympäri Suomea päättämään nuorisovaltuustokentän yhteisistä asioista. Liittokokous avaa Liiton 20-vuotisjuhlavuoden.

Liitto kutsuu median edustajia tutustumaan nuorisovaltuustotoimintaan 20-vuotisjuhlaseminaarin aikana lauantaina 25.11. klo 9.00–10.45. Juhlaseminaarin ohjelmassa on mm. liiton entisten puheenjohtajien paneelikeskustelu liiton  kasvun vuosikymmenistä sekä näkökulmia kuntademokratian sekä nuva-toiminnan kehitykseen. Kulunvalvonnan vuoksi pyydämme vierailijoita ilmoittautumaan etukäteen puheenjohtaja Kimi Uosukaiselle (yhteystiedot lopussa).


Juhlan aihetta löytyy, sillä 20-vuotisen taipaleen aikana liitto on vaikuttanut yhteiskunnan muutoksiin koko ajan omaa toimintaansa kasvattaen.  Ensimmäiset nuorisovaltuustot perustettiin Suomeen vuonna 1995, josta kolmen vuoden päästä perustettiin Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto. Nuorisovaltuustot kirjattiin kuntalakiin Liiton myötävaikutuksesta vuonna 2015, ja saman työn hedelmät näkyvät myös valmisteilla olevassa maakuntalaissa.

Liittokokouksessa linjataan tulevan vuoden toiminnasta sekä valitaan liitolle uusi puheenjohtaja sekä hallitus. Tämän vuoden tärkeimmät keskustelunaiheet koskevat maakuntauudistusta ja kuntien tulevaisuutta. Myös kunnallisten nuorisovaltuustojen vaikuttavuuden parantaminen on Liiton tämän hetken tärkeä tavoite. Perjantaina ohjelmassa on Helsingin kaupungin juhlavastaanotto.

Vuonna 1998 perustettu Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on nuorten osallisuuden asiantuntija. Järjestö toimii Suomen nuorisovaltuustojen ja muiden vastaavien nuorten vaikuttajaryhmien edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. Liitto edistää nuorisovaltuustojen asemaa ja parantaa nuorten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.

 

Lisätietoja:

 

Kimi Uosukainen, puheenjohtaja, +358 44 777 0561, kimi.uosukainen(at)nuva.fi

Sanna Larinkoski, vt. pääsihteeri, + 358 44 331 1194, sanna.larinkoski(at)nuva.fi

Kokouspaikka:  Helsingin kuntatalo, Toinen linja 14, 00530 Helsinki.