Tilaa nuvallesi paikallinen koulutus!

Haluaisiko nuorisovaltuustonne olla entistä vaikuttavampi? Kaipaatteko uutta puhtia tai olisiko muistin virkistäminen kokoustekniikasta paikallaan? Vai onko kunnassanne aloitteleva nuorisovaltuusto, joka kaipaisi alkusysäyksen nuorisovaltuustotoimintaan?

Koulutustarjontaamme on hiottu entistä laadukkaammaksi ja jokaiseen koulutukseen on luotu harjoituksia, joiden avulla opetettavat asiat on entistä helpompi sisäistää.

Paikallisten koulutusten kouluttajina toimivat nuoret, joilla on itsellään vaikuttajataustaa ja jotka on koulutettu tehtäväänsä. He tuntevat nuorisovaltuustokentän kiemurat ja opastavat innolla ja kannustaen nuvalaisia vaikuttamisen saloihin!

2-4 tunnin koulutus maksaa 220 euroa ja 4-6 tunnin koulutus 300 euroa. Koulutuspalkkion lisäksi laskutetaan kouluttajan/kouluttajien matkakulut sekä mahdolliset majoittumis- ja ruokailukustannukset koulutuspaikkakunnalla. Jos yli puolet koulutettavista on Nuva ry:n jäseniä (ja jäsenmaksut on maksettu kuluvalta vuodelta), myönnetään koulutuksen hinnasta 25%:n alennus. Mainitsethan oikeudestanne alennukseen koulutusta tilatessasi!