Hyppää sisältöön

Tiedote liittohallituksen kokouksesta 2/2019

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n liittohallitus piti toisen kokouksensa lauantaina 23.2.2019.

Kokousta edeltävänä perjantaina liittohallitus kokoontui aamukouluun, jossa valmistauduttiin tuleviin eduskuntavaaleihin ja liiton vaalikampanjaan, käytiin lähetekeskustelut kärkihankkeista sekä pureuduttiin jäsenyys- ja viestintäasioihin. Vaalikampanjointiin saatiin näkökulmia ja vinkkejä huikeilta puhujilta: Sinisen tulevaisuuden 3. varapuheenjohtaja Tiina Ahva avasi hallituspuolueen vaalityötä, kun taas SDP:n kunta- ja järjestöasiainsihteeri Pekka Tuuri kertoi vaalikampanjoinnista oppositiopuolueen näkökulmasta.

Hankkeiden ja kampanjoiden edistyminen

Tässä kokouksessa pureuduttiin erityisesti liiton eduskuntavaalikampanjaan. Kampanja toteutetaan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #osallisuusvaalit sekä kiertämällä kunnissa eri puolilla Suomea maaliskuun aikana.

Jäsenhankintakampanja, jäsenedut ja mallijäsenpolut

Kokouksessa keskusteltiin jäsenhankintakampanjasta, jäseneduista ja mallijäsenpoluista. Varapuheenjohtaja Matias Mäkirannan luotsaaman jäsenhankintakampanjan tavoitteena on lisätä jäsenmäärää ja tehostaa jäsenhankintaa. Keskustelussa käytiin läpi muun muassa kampanjan mahdollisia toteutustapoja sekä jäsenetuja. Liittohallitus myös kuuli jäsenyysvastaava Mimi Korjuksen esityksen mallijäsenpoluista, jotka auttavat kartoittamaan jäsenten erilaisia palvelutarpeita.  

Koulutukset ja valtakunnallisten koulutusten kokonaisuudistus

Koulutusten osalta käsiteltävien asioiden listalla olivat Aktiivipäivät PRO, Perusta, Vakiinnuta, Vahvista -koulutusten kehittäminen sekä valtakunnallisten koulutusten kokonaisuudistus. Liittohallitus käsittelee kokonaisuudistuksen edistymistä uudelleen syksyllä 2019. Käytännön toteutuksesta vastaa koulutusvastaava Niklas Vaulanen.

Muita päätöksiä

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita olivat muun muassa liiton puolueettomuussuunnitelma, brändityö ja viestinnän kehittäminen, vaikute.net-sivuston uudistaminen, piirineuvoston kokonaisuudistuksen valmistelu, loppukeväästä järjestettävä Huipputapaaminen sekä liiton kansainvälisen toiminnan kartoittaminen. Lisäksi kokouksessa käytiin läpi liiton talouteen liittyviä asioita, käsiteltiin henkilöstöasioita sekä hyväksyttiin tarkennettu toimintasuunnitelma vuodelle 2019.

Kokouksen päätösluettelo on luettavissa täällä.

 

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Sami Salminen
sami.salminen@nuva.fi
puh. 044 777 0561